Maksuton oikeudenkäynti ja oikeusapu. Mitä oikeusapu korvaa ja mikä on todellinen kuluriski riita-asiassa?
Maksuton oikeudenkäynti eli oikeusapu voi kattaa omia oikeudenkäyntikuluja ja tuomioistuinkuluja, mutta se ei yleensä kata vastapuolen kuluja, jos asia hävitään. Asiakkaita usein pohdituttaa, että kuka voi saada oikeusapua, mitä kuluja se korvaa. Lisäksi huolta aiheuttaa se, miten riita-asian todellinen kuluriski kannattaa arvioida ennen asian viemistä tuomioistuimeen.
Viime viikkojen aikana olen kohdannut asiakkaita, jotka epäröivät riita-asiansa viemistä oikeuteen, koska oikeudenkäyntikulut arveluttavat heitä. Riita-asian oikeudenkäynnissä häviäjä tuomitaan yleensä korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Kulujen yhteismäärä voi olla suurempi kuin ratkaistavan riita-asian rahallinen arvo.
Omaa kuluriskiä arvioitaessa on tärkeää selvittää mahdollisuus saada valtion varoista maksettavaa oikeusapua.
Mitä maksuton oikeudenkäynti sisältää?
Maksuton oikeudenkäynti perustuu oikeusapulakiin. Lain tarkoituksena on turvata mahdollisuus saada oikeudellista apua silloin, kun henkilöllä ei ole varoja asian hoitamiseen omalla kustannuksellaan.
Kun oikeusapu on myönnetty, joko ilman omavastuuta tai omavastuuosuudella, se vapauttaa saajan maksamasta tuomioistuinkuluja. Näihin kuuluvat esimerkiksi tuomioistuinmaksu, todistajan- tai asiantuntijan palkkiot, käännöskustannukset sekä asiakirjojen lunastusmaksut.
Oikeusapu korvaa myös asiamiehen palkkion kokonaan tai osittain riippuen siitä, onko saajalla omavastuuosuus.
On kuitenkin tärkeää muistaa, että oikeusapu ei yleensä kata vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.
Kuka saa oikeusapua? Maksuvaran merkitys:
Oikeusapua haetaan oikeusaputoimistosta. Myöntämiseen vaikuttavat hakijan tulot, menot ja varallisuus. Näiden perusteella lasketaan maksuvara.
Jos yksin hakevan henkilön maksuvara on enintään 600 euroa kuukaudessa, oikeusapu myönnetään ilman omavastuuosuutta. Tällöin hakija vapautuu tuomioistuinkuluista ja oikeusapu maksaa hänen omat asiamieskulunsa.
Kun maksuvara on 1300 euroa tai enemmän kuukaudessa, oikeusapua ei myönnetä.
Hakijalla mahdollisesti oleva oikeusturvavakuutus on aina ensisijainen kulujen korvaaja. Vakuutuksen omavastuuosuuden maksamiseen voi kuitenkin hakea oikeusapua.
Mihin asioihin oikeusapua voi saada?
Oikeusapua saa useisiin oikeudenkäyntiasioihin, mutta ei kaikkiin.
Jos asian laatu on sellainen, että hakija kykenee hoitamaan sen itse, avustajaa ei myönnetä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi riidattomat avioerot, yksinkertaiset hakemusasiat tai tietyt rikosasiat, joissa on odotettavissa sakkorangaistus.
Oikeusapua ei myönnetä myöskään kaikkiin verotusta tai julkisia maksuja koskeviin asioihin eikä kunnan jäsenyyteen perustuviin asioihin.
Oikeusapuna voidaan myöntää oikeudellista neuvontaa sekä avustamista oikeudenkäynnissä tai muussa viranomaisessa esimerkiksi rikosasioissa, perheoikeudellisissa asioissa, perintöasioissa, velkomusasioissa, työsuhdeasioissa, huoneenvuokra-asioissa, sopimusoikeudellisissa asioissa sekä lähestymiskieltoasioissa.
Jos asiaa ei käsitellä tuomioistuimessa, oikeudellista neuvontaa antavat oikeusaputoimistojen julkiset oikeusavustajat, eikä oikeusapua tällöin myönnetä yksityisen avustajan palkkion maksamiseen.
Vastapuolen kulut – todellinen kuluriski riita-asiassa
Moni yllättyy kuullessaan, että vaikka oikeusapu myönnettäisiin, se ei yleensä kata vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.
Jos asia hävitään ja vastapuoli on vaatinut kulujensa korvaamista, ne voidaan määrätä maksettaviksi. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa tuomioistuin katsoo, että osapuolet vastaavat omista kuluistaan.
Tämän vuoksi ennen oikeudenkäynnin aloittamista on tehtävä realistinen oikeudellinen arvio asian menestymismahdollisuuksista sekä mahdollisimman huolellinen arvio kuluriskistä.
Hyvin valmisteltu asia vähentää yllätyksiä ja tuo turvaa koko prosessin ajaksi.
Miksi nostan tämän esiin?
Juridinen työ on minulle muutakin kuin lainsäädännön soveltamista. Jokainen asia koskettaa jonkun arkea: perhetilannetta, terveyttä, työtä, taloutta tai turvallisuutta.
Olen nähnyt tilanteita, joissa henkilö on luopunut oikeuksiensa puolustamisesta vain siksi, ettei tiennyt oikeusavun mahdollisuudesta. Näin ei pitäisi tapahtua.
Siksi minulle on tärkeää auttaa selvittämään mahdollisuus oikeusapuun jo varhaisessa vaiheessa.
Milloin kannattaa ottaa yhteyttä juristiin?
Jos mietit, voiko oikeusapu tai maksuton oikeudenkäynti koskea sinua, on tärkeää selvittää asia ajoissa.
Autan mielelläni arvioimaan mahdollisuutesi saada oikeusapua, tekemään hakemuksen toimittamiesi tietojen perusteella sekä arvioimaan asiasi oikeudelliset menestymismahdollisuudet ja kuluriskit ennen päätöstäsi viedä asia tuomioistuimeen.
Ota rohkeasti yhteyttä – kysyminen ei maksa mitään, mutta voi ratkaista paljon.
Asiakkaiden kysymyksiä maksuttomasta oikeudenkäynnistä:
Mitä maksuton oikeudenkäynti tarkoittaa käytännössä?
Se tarkoittaa oikeusapua, jossa valtio voi maksaa tuomioistuinkuluja ja osan tai kaikki omat asianajokulut hakijan taloudellisen tilanteen perusteella.
Kattaako oikeusapu kaikki oikeudenkäyntikulut?
Ei. Oikeusapu ei yleensä kata vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, jos häviät asian.
Voiko oikeusturvavakuutus vaikuttaa oikeusapuun?
Kyllä. Oikeusturvavakuutus on ensisijainen kulujen korvaaja. Oikeusapua voi hakea esimerkiksi vakuutuksen omavastuuosuuteen.
Mihin asioihin oikeusapua voi saada?
Esimerkiksi riita-asioihin, perheoikeudellisiin asioihin, työsuhderiitoihin, velkomuksiin, vuokra-asioihin ja lähestymiskieltoihin – tietyin rajoituksin.
Mihin asioihin oikeusapua ei yleensä myönnetä?
Yksinkertaisiin hakemusasioihin, riidattomiin avioeroihin, selviin sakkorikoksiin tai eräisiin vero- ja kunnallisasioihin.
Miksi kuluriski pitää arvioida ennen oikeudenkäyntiä?
Koska häviäjä voidaan velvoittaa maksamaan vastapuolen kulut, jotka voivat ylittää riidan rahallisen arvon.
Milloin kannattaa keskustella juristin kanssa oikeusavusta?
Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa – jo ennen oikeudenkäynnin aloittamista, jotta menestymismahdollisuudet ja kuluriskit voidaan arvioida realistisesti.
Juha Lähdetniemi
OTM, varatuomari
Lakitoimisto LakiLähde Oy
Tarvitsetko apua rikos- tai riita-asiassa?
Oikeusavun mahdollisuus ja oikeudenkäynnin kuluriskit on tärkeää arvioida ennen asian viemistä tuomioistuimeen. Huolellinen ennakkoselvitys voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten asiassa kannattaa edetä. Tutustu rikosoikeudellisiin palveluihimme ja ota yhteyttä, niin selvitetään mahdollisuutesi saada oikeusapua tai oikeusturvavakuutuksen korvausta. Ensiarvio on maksuton.